Demokratiaryhmän tehtävät

Kaupunginhallitus on asettanut Demokratiaryhmän kokoamaan yhteen demokratiahankkeita ja siten vahvistamaan kaupunkilaisten vaikutusmahdollisuuksia. Ryhmä kokoaa kaupungin hallinnon monet demokratiaa edistävät toimenpiteet yhtenäiseksi kansanvaltahankkeeksi.

Demokratiaryhmän toiminta perustuu kaupunginvaltuuston hyväksymään strategiaohjelmaan 2009-2012 ja etenkin ohjelman Demokratia ja vaikuttaminen -osioon. Ryhmä on määräaikainen, se toimii huhtikuun 2011 alusta saman vuoden lokakuun loppuun.

Strategiaohjelman toimenpiteet ovat:
• Luodaan mahdollisuuksia suoran demokratian, kuten esimerkiksi kansanäänestysten toteuttamiseksi
• Kansalaisjärjestöjen ja poliittisten puolueiden toimintaedellytyksiä parannetaan
• Osallistavan demokratian hyviä käytäntöjä pyritään kokeilemaan jo tämän valtuustokauden aikana
• Kehitetään sähköisen kuulemisen ja vaikuttamisen verkkopalveluja, jotka mahdollistavat kaupunkilaisten osallistumisen kaupungin kehittämiseen
• Parannetaan mahdollisuuksia paneutua asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon
• Edistetään ja tuetaan nuorten omaehtoisia hankkeita
• Järjestetään asukkaiden kuulemiseksi keskeisissä palveluissa alueellisia palvelupaneeleja eri alueilla